TELOK

TELOK on Tampereen Elektroniikan Opiskelijoiden Kerho. Kerho on perustettu 1979 ja nykyään se sijaitsee Tampereen Teknillisen Yliopiston tiloissa, Sähkötalon kerhokellarissa. TELOK:in toiminta on monelle kerhon ulkopuoliselle mysteeri, vaikkakin jäseneksi liittymisen jälkeen moni asia valkenee; kuin pitkään sammuksissa ollut, mutta hyvin varastointia kestänyt sähköfotoninen konvertteri. Telokilla voi harrastaa niin elektroniikkaa kuin myös vähän muutakin rakentelua. Kerholta löytyy muun muuassa paljon mittalaitteita (oskilloskooppeja, yleismittareita, taajuuslaskureita), kuten myös virtalähteitä ja suuri määrä työkaluja (poraa, kuumailmapistoolia, kuumaliimapistoolia ja kolveja). TELOKilla on myös oma piirilevyprosessi joka on kuvattu tarkemmin alla. Kerholla voi tehdä kaksipuoleisia piirilevyjä läpikuparoinnin ja solder maskin kera. Henkilökohtaisia kursseja piirilevyjen valmistamiseen tarjoaa hrst. TELOKilla voi korjata laitteita itse tai pyytää jotakuta korjaamaan esimerkiksi telokin irc kanavalla.

Tapahtui kerran TELOK:ssa: Nikolas käämi muuntajaa. Joku hopo tuli sisään ja jäi toljottamaan pitkään: “Eihän kukaan enää tollasta elektroniikkaa harrasta”. Nikolas jatkoi muuntajan käämimistä ja hopo lähti pois.

Sisältö

Meitä tukeneita yrityksiä

Meitä voi tukea lahjoittamalla erinäisiä sähkölaitteita tai -komponentteja, matkoja, elintarvikkeita, rahaa, työkaluja tai lähes mitä tahansa. Ota yhteyttä Johtokuntaan.

 
start.txt · Last modified: 2017/09/27 15:35 by macrox
 
Except where otherwise noted, content on this wiki is licensed under the following license:CC Attribution-Noncommercial-Share Alike 3.0 Unported
Recent changes RSS feed Donate Powered by PHP Valid XHTML 1.0 Valid CSS Driven by DokuWiki